keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Aamutouhuja




Meillä oli tosiaan aikas kiireinen sairastelun täyteinen pääsiäisloma. Viikolla oli S:n neuvolalääkäri. Perjantain kiireiseksi teki tyttären lähtö elämänsä ensimmäiselle jalkapalloleirille. Sitä jännitettiin ja odotettiin pitkään. Oli kyllä ollut niin mukava ja onnistunut leiri, että nyt jo odotellaan kovasti seuraavaa. 

Pe-la yö olikin sitten yhtä heräilyä pienimmän kanssa. Heräiltiin melkein tunnin välein. Kuumetta ei ollut, mutta silti valvottiin. 

Seuraava päivä olikin sitten ihan tuskaa pysyä hereillä, vielä kun mieskin oli koko pääsiäisen töissä. Mutta jotenkin tuo päivä kuitenkin sujui. Illalla sitten tuli pienelle kunnon flunssa, mitä nämä yöheräilyt olivatkin enteilleet. Eikä aikaakaan, kun itse heräsin seuraavana aamuna kurkku hiekkapaperilla. Niin kipeäksi veti, ettei pitkään aikaan olla oltu. Eikä siis mikään ihme, kun valvottiin edellisyöt. Kipeänähän sitä sitten täristiin. Varmaankin sieltä neuvolalääkäriltä joku virus käytiin hakemassa. 

 Maanantaina oli vielä pojan Naantalin turnaus. Onneksi sinne saatiin joukkuetovereilta kyydit. Itse kun olin tyttären talviliiga finaaleissa samaan aikaan. Nyt ollaan jo paranemaan päin. Tosin tänä aamuna kun keittelin tuota aamukahviani,  niin ajatuksissani kaadoinkin valmiin kahvin lavuaariin, vaikka kahvilasi oli valmiina odottamassa keittimen vieressä. Pistetään se siis sairastelujen piikkiin :-). Eipä auttanut kuin keitellä uudet kahvit. 
Aaamupirtelöt kuitenkin onnistui täydellisesti.

 Kuntoilussa on nyt ollut pieni paussi, mutta jatketaan kyllä pian. 

Aivan mahtavaa nyt kun ulkokentillekkin jo päsee pelailemaan. Eilen meidän pojat kävivät jo monen tunnin itsenäiset treenit tekemässä meidän lähikentällä. Taitaa tuo meidän pieninkin jo tänä kesänä olla kovasti siellä mukana pallonsa kanssa. Niin kovasti pallot aina vetää mukaansa, ja potkut ovat jo todella kovia, vaikka ikää ei ole vielä edes kahtakaan. 

Tuossa sairastellessa katsoin Yle areenasta sellaisen sarjan kuin Futisvanhemmat. Jos vähänkään kiinnostaa niin suosittelen. Tuotahan se futisvanhemmuus pitkälti on. 

 Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti