torstai 3. joulukuuta 2015

Kana-kasvissose keitto



Tätä herkullista kana-kasvissose keittoa meillä tehdään usein. Tämä valmistuukin melkein itsestään keittyessään. Ajallisesti tietysti vähän aikaavievää, jos laskee keittoajan mukaan. Mutta maku on hurmaava. Keittoon voi käyttää kasviksia maun mukaan. Ja parsa-ja kukkakaalia tai esim. herne-maissi-paprika sekoitusta.



Aloitetaan keittämällä paketillinen kanasuikaleita. Yleensä keittelen niitä n.45min. Lisään alkuvaiheessa myös mukaan suikaloidun sipulin, 2tl Lenis krydda mausteseosta ja tl currya. 


Sitten kuoritaan ja paloitellaan porkkanoita ja perunoita. Ne lisätään keittoon, kun kanasuikaleet ovat valmiina.



Kun kasvikset ovat melkein valmiita, lisätään vielä parsakaalia ja kukkakaalia. Keitetään niitä vielä n.5min.


Ylimääräistä vettä voi kaataa pois, niin että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Niin keitosta tulee sopivan paksuista. Sitten vain  soseutetaan keitto.


Viimeiseksi sekoitetaan sekaan vielä tuorejuusto. Herkullisen valmiin keiton kruunaa pari lusikallista raejuustoa. On hyvää myös seuraavana päivänä lämmitettynä. Meillä tosin ei melkein koskaan jää seuraavalle päivälle, vaikka tekisi miten ison kattilallisen. Tätä nimittäin syödään vielä illalla uudestaan jos päivällä on jotain jäänyt. Kuulemma parasta samana päivänä syötynä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti