lauantai 25. heinäkuuta 2015

Viikon ruokavalmisteluja

Nyt lähtikin viimeinen  lomaviikonloppu treeneistä käyntiin. Ensi viikolla taas alkaa pojilla ahkera treeneissä käynti. Kaksi isompaa poikaa kulkevat jo sujuvasti treeneihin itse, mutta yhtä on vietävä ja haettava vielä. Onneksi kaikki kolme ovat samalla suunnalla ja suunnilleen treenit loppuvat samoihin aikoihin iltaisin niin kotiin pääsevät samalla kyydillä, tai haulla jos julkisilla kuljetaan.  Mutta kiirettä taas tulee olemaan. Tyttären treenit alkavat sitten vasta elokuun alusta.

Kyllä oli mukavaa välillä lomailla ihan kunnolla, vaikkakaan ilman jalkapalloa ei päivääkään vietetty. Lapset kävivät lähikentällä ahkerasti treenaamassa silti. Ja meidän 1-vuotias vauvelikin on päässyt melkein joka ilta vielä kentän laidalle leikkimään ennen iltapuuroa ja yöunia. Tuolla kun on kentän vieressä pieni lasten leikkipuisto. Eihän tuo enää mikään vauveli ole :-) , paremminkin taapero jo :-). Kovasti jo yrittää kiihdyttää horjuvaa kävelyvauhtia ja saa jopa potkaistua palloa jalalla seisoaltaan. Käsillä heittää jo sujuvasti vanhimman pojan 5: koon palloa, ja saa senkin pitkälle. 

Kävin tänään tekemässä ensi viikon ruokaostoksia. Viikonloppuisin on aina mahdollisuus yksin lähteä kauppaan, kun mies ei ole töissä. Viikonloppuisin myös yritän saada kunnon satsit valmiiksi ruokaa ja sämpylöitä ja joskus leivonnaisiakin. Viikolla ei tarvitse sitten ruokailuihin panostaa kuin lämmittämisellä annoksia pakkasesta ja tehdä lisukkeet. Ehtii sitten muutakin tekemään. 

Lasten pyyntönä oli pakkaseen Pätkis muffinsseja, joten niitä oli tehtävä yksi satsi, ja toinen satsi maidottomana myös. Tuli myös tehtyä iso kattilallinen kana-purjo-kasvis-sosekeittoa. Äidin reseptillä tietysti :-). Samalla tein myös uunissa maidottoman makaronilaatikon. Huomenna sitten vuorossa tavalliseen maitoon tehty makaronilaatikko. Vanhimmat lapset kun eivät suostu mielellään noita maidottomia syömään. Myöskin sämpylät olisi huomisen hommaa.  
 Näitä pätkismuffinsseja tuli yhteensä 27: kpl. Hyviä kuulemma olivat. Ja pakkaseen riitti hyvin suurin osa. 

Tässä maidottomat versiot. Vaihdoin maidon kauramaitoon. Ja Pätkikset maidottomaan minttusuklaaseen. Hyviä tuli. Näitä tuli suunnilleen yhtä monta, joten pakkaseen meni nämäkin ensi viikkoa odottamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti