Näin monta ihanaa huiviohjetta sain, nyt on kyllä valinnanvaikeus mikä lähtee ensimmäiseksi "hienommaksi" huivikokeiluksi. Tai itseasiassa jo päätinkin sen. Näissä oli myös mukana vaikeampia malleja, joita olen itsekkin jo tutkinut netistä, mutten uskaltautunut kokeilemaan. Saa nähdä joudunko nyt heti "huivineuloosiin" :-). Siltä ainakin uhkaavasti näyttää, niin kivoilta nuo ohjeet tuntuvat, jos vain taidot riittävät. Parini oli laittanut myös ohjeen miehen kravattiin ja solmimisohjeita. Täytyykin kokeilla niitä myös. |
No niin, paketti on ehjänä perillä ja miellyttääkin. Ja ennen kaikkea, mitään ei ole sattunut.
VastaaPoistaMinä jo melkein huolestuin, kun ei mitään kuulunut <3
Sait tuon pienen kravatin myötä myös pienen paljastuksen minusta: minullakin on ainakin yksi lapsi :D
Kirjoitinkin noihin huiviohjeisiin kiinnittämiini lappuihin, että itse olen aikoinani huivien neulomisen aloittanut Revontulesta. Se oli aika haastava ensimmäiseksi huiviksi, mutta jos minä siitä selviydyin, niin selviydyt kyllä sinäkin.
Noita yksinkertaisempiakin malleja olen kyllä sen jälkeen tehnyt. Perusmallit ovat siinä mielessä hyvä aloittaa, että niistä nopeasti huomaa sen systeemin, miten se huivi alkaa muodostua.
Noita ohjeitahan voi soveltaa muillekin langoille. Varmasti siitä edellisen paketin Alpacastakin tulisi upea huivi, ellet muuta käyttöä ole vielä keksinyt.
Jäin nyt sitten miettimään, millainen se olikaan se maidoton suklaakakku, jonka ohjeen lähetin edellisessä paketissa. Toimisikohan se sama ohje muffinseina?
Nyt jäänkin haikein mielin pohtimaan ja suunnittelemaan kesäkuun, ja samalla kierroksen viimeistä kuukauden pakettia.
-SNY32-
Kyllä tuli ehjänä perille! Pojan jalkapalloreissun vuoksi vain en ehtinyt heti tänne kirjoittaa. Olin matkalla yksin vauvan ja kahden isomman kanssa. Vauvan ensimmäinen pidempi reissu niin vähän stressasin miten useamman tunnin paikallan matkustaminen oikein sujuu. Mutta ihan hyvin sekin meni, ja oli kyllä kaiken arvoista kun sain samalla pitkästä aikaa tavata rakasta perhettäni. Ja lapsille oli ihan mahtava reissu myös.
VastaaPoistaKylläpä on jännää kun jo ensi paketin yhteydessä parit paljastuvat! Ja myös haikeaa kun näin nopeasti jo taas loppuu. Mutta ihana kierros on kyllä ollut taas!
Huiviohjeista valitsin alkuun perusmallin. Siitä on helppo sitten jatkaa myös tuohon revontuli malliin jota jo olen itsekkin katsellut netistä, mutta en tosiaan ole sitäkän uskaltautunut kokeilemaan. Nythän minulla on jo kahdet lähettämäsi pyöröpuikot niin voisi vaikka olla kaksi huivia samaan aikaan puikoilla. Ja todellakin alpaccalangat tulevat myös huivikäyttöön.
Maidoton suklaakakku toimisi varmasti loistavasti myös muffinsseina! Täytyy ehdottomasti kokeilla!
Todella hieno paketti ja kaunista lankaa.
VastaaPoistaKyllä on ihana paketti! Taatusti tulee kyllä kaunis huivi tuosta langasta :)
VastaaPoistaUpea paketti! Ihania nuo rannekorut :)
VastaaPoistaKyllä on todella kauniisti tehdyt korut. Pääsivät heti käyttöön.
VastaaPoistaUpeita koruja :)
VastaaPoistaKorut on kyllä niin upeita! :)
VastaaPoista