perjantai 14. lokakuuta 2016

Kasvovoidekokeilua








Tilasin pitkästä aikaa kasvorasvaa ja silmänympärysgeeliä Yves Rocherilta. Nuorempana olen tilaillut enemmänkin tuotteita sieltä, joten nyt kosmetiikkainnostuksen puremana päätin taas kokeilla. 

Ja hei! Ei ollut ollenkaan turhaa tämä. Tosiaan en ole kasvorasvoja pitkiin aikoihin käyttänyt. Ainoastaan silloin tällöin kuivalle iholle apteekin perusrasvaa. Oli kyllä jo aikakin ottaa taas rasvapurnukat käyttöön. 

Varsinkin tämä silmänympärysgeeli teki minuun vaikutuksen heti ensikokeilulla. Pieniä ilmeryppyjä on jo tähän ikään asti ehtinyt tottakai tulla. Enkä ole oikein uskonut voiteiden tehoavan niihin.

 Nytpä kyllä ainakin vähän harmittaa, etten ole aiemmin tuota silmänympärysihoa päivittäin hoitanut. Kyllä niistä varmasti ainakin jotakin apua on. 

Heti ensikokeilun jälkeen tuo tuote teki silminnähden jotakin pienille rypyille ja siloitti ilmeisen hyvin huonosti nukutun yön silmäpusseja. Tyttären mielestä ainakin, kun ensin kokeilin muutaman tipan toisen silmän ympärykselle. Pakkohan tämä nyt on ottaa aamurutiiniksi aamuihin. Ei edes vie paljon aikaa muutaman tipan levittäminen.

HYDRA VE'GE'TAL
 Raikastava geeli silmäpusseja vastaan

Tuoteselosteessa sanotaan: 

Raikastava geeli silmäpusseja vastaan . Kosteuttaa ja virkistää ihoa tehokkaasti.

 Todettu tulos: 
Silmäpussit näyttävät pienemmiltä ja katse levänneeltä. 

Kasvorasvaksi valitsin tämän ihanan kermamaisen hoitovoiteen. Tässä ei tuo hajukaan mikään paha ole. Kasvovoiteissa tykkään siitä, että voiteen haju on neutraali tai tuoksuu hyvälle. Tästä en vielä oikein osaa sanoa tykkäänkö tuoksusta vai en, mutta pitää vielä kokeilla pidempään. Kosteuttaa ainakin todella hyvin. 

HYDRA VE'GE'TAL 
Tehokkaasti kosteuttava hoitovoide 24h

Tuoteselosteessa sanotaan: 
Iho saa tehokkaasti kosteutta koko päivän ajaksi. Iho on heleä ja pehmeä. 

Lisäksi paketissa tuli myös kolme minituotetta. Näitä on aina myös kiva testata. 

Hajuvettä jo kokeilin. Alkutuoksu oli mielestäni aivan liian voimakas ja päänsärky meinasi iskeä. Mutta iltaan mennessä yllätyin miten ihanaksi tuoksu muuttui iholla. Oikein hyvä ja miellyttävä jälkituoksu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti