tiistai 14. huhtikuuta 2015

Uusi kirjani

 


Olihan minun tämä kirja sitten tilattava. Tänään sain postista. On kyllä nopeasti selattuna juuri niin ihana kirja kuin osasin odottaakkin. Eikä vähiten kauniista kuvista, ohjeista ja omista kertomuksista johtuvaa. Minusta on aivan ihana lukea myös Johannan blogia. Pitkään olen seurannut ja jatkossakin aion jatkaa lukemista. Tänään otan tämän kirjan ehdottomasti iltalukemiseksi. Äidilleni tässä välissä sen verran viestiä, että kierrätän kyllä tämän sinulle myös :-) Tuo Kaisla-neule kyllä houkuttaa kovasti. 

Ihanaa olla taas terveenä. En kyllä muista milloin viimeksi sairastin näin kovasti. Parin päivän päänsäryllä alkoi. Sitten olinkin seuraavan illan villasukat jalassa, kolmen täkin alla ja silti tärisin läpijäässä. Yleensä ei kuume helposti nouse edes 38. Mutta nyt nousi 39.8. Onneksi meni suht nopeasti ohi kuitenkin, eikä ihme kyllä tarttunut lapsiinkaan. Tällä kertaa siis säästyttiin pelkällä äidin sairastelulla. 

Kävimme myös hakemassa todella ihanan Sny-paketin. Kuvailen tänään ja laitan huomenna tänne blogiin :-) Voin vain kertoa, että aivan mahtavan paketin sain taas kerran! Ihanaa päivän jatkoa kaikille!
  




2 kommenttia:

  1. Suon kyllä sinulle nautintahetkesi tuon taidekirjan parissa. Sitten vaan puikot heilumaan:)

    VastaaPoista
  2. Kyllä tämä kirja kovasti siihen suuntaan ajaa...lankaostoksille on taas päästävä :)

    VastaaPoista