torstai 27. elokuuta 2015

Liebster award-tunnustus

Sain ensimmäisen Liebster award-tunnustuksen! Suuret kiitokset tästä Mitä tuli tehtyä  blogin Mialle!  
 Tunnustuksen tarkoituksena on lisätä näkyvyyttä pienille blogeille ja tuoda uusia blogeja lukijoiden tietoisuuteen.

Ohjeet:

1.  Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.

2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.

 3. Nimeä ja linkitä 11 Liebsted Award-tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.

 4. Keksi 11 uutta kysymystä  valitsemillesi blogeille.

Mialta sain seuraavat kysymykset: 

1. Miksi olet alunperin perustanut blogin? 

Aloin seuraamaan muutamia blogeja, joista sain innostuksen aloittaa myös omani. Ihan suurin syy tosin oli se, että halusin kirjoittaa itselleni muistiin asioita elämästämme. Sitten halusin myös tehdä tätä sukulaisteni iloksi, kun asumme eri paikkakunnilla. Ajattelin myös, että olisi kiva jättää omille lapsille muistoja meidän arjesta ja tekemisistä. Reseptejä, joita lapseni voivat myöhemmin täältä hakea. Mielestäni aika ihana ajatus, jos aikuiset lapseni,  ja aikuistuvat sisarukseni saisivat täältä muistoja ja  ohjeita omiin tarpeisiinsa. Kenties jossain vaiheessa innostuvat vielä käsitöihinkin.  Ilman muuta myös olisi ihanaa,  jos myös kaikki muutkin kävisivät tätä lukemassa ja kenties saisivat jotain vinkkejä ja kenties inspiraatiota omiin juttuihin.

2. Millaisia blogeja luet mieluiten? 

 Ehdottomasti kiinnostavimpia ovat blogit, joissa kerrotaan ihan arkisesta elämästä. Myöskin blogit joissa on laadukkaat kuvat kiinnostavat. Hauska ja mielenkiintoinen teksti pistää myös lukemaan blogia uudestaan. Käsityöblogit kiinnostavat minua kun itsekkin niitä nyt harrastan. Samoin leivontablogit.

 3. Mistä saat voimaa? 

 Lapsista!  Myös omasta ajasta, jonka käytän käsitöihin ja bloggaamiseen. Ulkoilusta. Raikas ilma tekee ihmeitä!

 4. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?

 Kun huomaan meidän pikkumiehen oppineen uuden taidon.  Se kun joku lapsista on siivonnut tai leiponut jotain herkkua omasta aloitteestaan.  Kun pääsee tapaamaan sukulaisia tai ystäviä. Tai kun pääsee vaikka käymään ruokakaupassa ihan yksin välillä. Tällä hetkellä se on aika harvinaista:-). 

5. Mitä teet silloin kun sinulla on vain aikaa?

 Kudon tai luen.  Keksin jotain rentouttavaa puuhaa. 

6. Mihin haluaisit matkustaa jos kaikki olisi mahdollista?  

Ehdottomasti johonkin kaukomaan lämpimään kohteeseen, mistä löytyy paljon turkoosia merivettä ja kaunista värikästä luontoa.  Haaveenani olisi joskus päästä sellaiseen paikkaan valokuvaamaan.

  7. Mitä aiot ostaa seuraavaksi?

 Jossain vaiheessa kun saan ensin säästettyä, niin järjestelmäkamera itselleni. 

8. Paras vuodenaika ja miksi?

 Pakko sanoa kesä, kun aina on näin ollut. Suomen kesä on niin ihana! Mutta nyt kun on ikää tullut niin syksy myös on alkanut ottaa kesää kiinni:-). Jopa syyssateet saattavat olla ihania, jos saa olla sisällä vaikkapa kutomassa lämpimän viltin alla.

  9. Mikä on parasta elämässäsi? 

Ehdottomasti oma perhe, rakkaat sukulaiseni ja ystäväni. Ihmiset jotka liittyvät elämääni jollakin tavalla. 

 10. Minkä taidon haluaisit oppia seuraavaksi?

 Oppia tekemään hurmaavia täytekakkuja.  

11. Mitä teit tänään?

Valitettavasti vietimme tämän kauniin kesäisen lämpimän päivän sisätiloissa pienen 1- vuotiaan kanssa. Eilen neuvolasta  saatu kolme rokotetta nostivat yöllä korkean kuumeen,  jota olemme myös tämän päivän joutuneet hoitamaan. Ehkäpä huomenna on jo ulkoilupäivä. Onnekseni saimme kuljetukset hoitumaan tyttären ja pojan peleihin niin niitä ei tarvinnut perua.  Mieheni kun on koko viikon töiden jälkeen vielä  kursseilla ilta yhdeksään asti. 

 Ja sitten seuraaville blogeille ja kaikille jotka tämän lukevat haluan jakaa tunnustuksen: 
 
Lankoja ja kissankarvoja
Yksi pieni käsityöblogi
 Mun poikani mun





 Tässä minun kysymykseni heille: 

 1. Miksi aloitit bloggaamisen?
 2. Mikä bloggaamisessa on parasta.
3. Miten rentoudut?
 4. Mitkä ovat parhaimmat muistosi lapsuudestasi?
 5. Mikä on tärkeintä elämässäsi?
 6. Luetko kirjoja? Jos niin minkälaisia.
7. Jos teet käsitöitä, minkä työn aiot aloittaa seuraavaksi?  8. Mikä on kaunein matkakohteesi missä olet käynyt? Koti tai ulkomailla?
9. Jos saisit tutustua uuteen ihmiseen, ihan kenet vain, kuka hän olisi? 
 10.  Mikä arjessasi on parasta? 
11. Mikä on suurin haaveesi? 

2 kommenttia: