perjantai 12. elokuuta 2016

Käsitöitä



Rakastan käsitöitä, ennenkaikkea kutomista. Viimeiset kaksi vuotta on tullut valvottua öitä myöten tuon pienen poikani vuoksi aika lailla. Mutta käsityöt on antaneet minulle sitä tarvitsemaani omaa aikaa. 

Kutoessa rentoutuu ihan omalla tavallaan, ja on ihana nähdä valmistuneita töitä, varsinkin kun ne tulevat kovaan käyttöön. 

Tässä uudessa Novitan lehdessä on paljon ihania ohjeita. Ja voi että, mitä ihania uutuusvärejä kaupasta löysinkään. Tuo ihana Nalle lanka lähti ensimmäisenä ostoskoriin. Aivan ihana väri. Teen näistä lapaset tuon lehden ohjeella. 

Pojatkin jo myöntyivät tuohon ohjeeseen, että kiva malli. Väri vain pitää olla musta. Ehkäpä minä sitten mustat heille kudon, vaikka en tykkää mustalla kutoa varsinkaan illalla pimeällä lampun valossa. Ja yleensä kudon juuri illalla kun lapset nukkuvat.

 Eilen vietettiin ilta tyttären jalkapallopelissä. Ja voi kuinka tuo kylmä tuuli pääsikin taas yllättämään. Kohta taas tarvitaan villasukkia ja lapasia. Nyt alkaa jo kovasti käsityöinnostus taas nostaa päätään.

4 kommenttia:

  1. Ihana kun osaat tehä lapsille kaikkea, itse en osaa .
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  2. On se kyllä ihana harrastus. Saa tehtyä sellaista mistä kukin tykkää. Ja pelkästään jo se lankojen valinta on jo mukavaa. Täytyypä käydä kurkkaamassa arvontaasi. Mukavaa viikonloppua Aurinkokujalle!

    VastaaPoista
  3. Moikka itse en ole niin käsitöistä kiinnostunut enemmän kyllä muodista 80-luvun lehtiä,kun selaa löytyy yhdistelmä nahkahousut ja villapusero:) t.Jani-75

    VastaaPoista
  4. Hei Jani-75! Villapuseroissa on kyllä jo isompi homma. Itselläni meinaa villapuserot jäädä kesken. Pojalle aloittamani villapusero tuolla odottaakin vielä hihaa. Pitääkin tehdä se täksi talveksi valmiiksi.

    VastaaPoista