lauantai 26. heinäkuuta 2014

Hikistä puuhaa.

Täällä kirjoittelee onnellinen, mutta unettomista öistä kärsinyt silmäpussillinen äiti;-).

Meillä oli todella vaikea alku kun vauvan paino ei lähtenyt nousemaan kovista yrityksistä huolimatta. Maito vain ei noussut kuten edellisissä imetyksissäni. Edelleen joudun antamaan lisämaitoa varsinkin öille, että pikkuinen saisi vatsansa täyteen ja nukuttua kunnolla. Nyt lisämaidon myötä paino oli viime punnituksessa onneksi noususuunnassa.

Päivisin ollaan aikalailla tyytyväisiä vaikka vatsaa vähän kipristeleekin. Silti syödään edelleenkin 2-3tunnin välein.

Tänään on ihan tukahduttava 28asteen helle ja täällä sisällä on taatusti vielä kuumempi.  Vaippasillaan täällä nukutaan ja oleillaan. Rintaruokinnan aikana hikikarpaloita pudottelee sekä imetettävä, että äiti.  Joten helpotusta näihin helteisiin kyllä kuumeisesti odotellaan.

Tässä vielä yhden päivän hauskat haukotuskuvat kun äiti vä
hän innostui kuvailemaan;-).
Ai että kun alkoi väsyttämään.

Voihan haukotus!

Nyt äiti lopeta se kuvaaminen ja anna mulle sitä maitoa lisää niin päästään nukkumaan.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti